Hööki Valmentajat


HELI LAUNIS-SALAPURO

Heli pitää suurimpana saavutuksenaan ottelu-uraltaan voitettua euroopanmestaruutta. Oman ottelu-uran jälkeen hän perusti kotipaikkakunnalleen Karkkilaan thainyrkkeilyseuran (Karkkilan Sisu Thaiboxing Club), jonka toiminta jatkuu nyt Höökin nimissä. Heli on mukana myös Suomen Muaythai-liitto (SMTL) toiminnassa. Hän kuuluu SMTL Valmennustiimiin ja on tällä hetkellä myös liiton hallituksen puheenjohtaja. 

Helille on tärkeää, että valmennus on lajitekniikoiden opettamisen lisäksi nykyaikaista, terveyttä edistävää (lukuun ottamatta huippu-urheilu) ja ihmislähtöistä. Siksi hän syventää valmennusosaamistaan kouluttautumalla lisää tälläkin hetkellä.

TONI SALAPURO

Toni aloitti thainyrkkeilyn vuonna 2016 kun Karkkilan Sisu Thaiboxing Clubin toiminta käynnistyi. Samalla hänestä tuli seuran rahastonhoitaja. Samaa pestiä hän jatkaa myös Hööki Combat Sports:n nimissä. Tonilta löytyy aiempaa kamppailulajitaustaa Han Moo Do:n parista ja hän oli aikanaan nuorimpia lajin parissa mustanvyön suorittaneita. 

Toni ohjaa tällä hetkellä Karkkilassa thainyrkkeilyn jatkoryhmää, junnuthaita, ladythaita sekä valmentaa seuran kilpailijoita.

VILLE MÄKILÄ

Myös Ville aloitti thainyrkkeilyn vuonna 2016 kun Karkkilan Sisu Thaiboxing Clubin toiminta käynnistyi. Hän on lapsena harrastanut painia ja thainyrkkeilyn aloitus aikuisiällä käynnisti hänellä elämäntapamuutoksen. Omalla asenteellaan hän onkin toiminut esimerkkinä monelle Karkkilan harrastajalle.

Ville ohjaa tällä hetkellä Karkkilassa thainyrkkeilyn jatkoryhmää, junnuthaita, ladythaita sekä valmentaa seuran kilpailijoita.

PETRI IIVARI

Petrillä on vuosien kokemus BJJ:n parista. Thainyrkkeilyyn hän siirtyi myös vuonna 2016 Karkkilan Sisu Thaiboxing Clubin toiminnan käynnistyttyä. Pitkä kamppailulaji tausta näkyy Petrin omassa tekemisessä sekä valmentamisessa siinä, että asiat tehdään tekniikka sekä taito edellä ja turha sähellys jätetään pois. 

Petri on mukana Karkkilan valmennustiimissä Tonin ja Villen kanssa.

LOTTA LOIKKANEN

Lotan meriitit thainyrkkeilyssä ja nyrkkeilyssä puhuvat puolestaan. Thainyrkkeilyssä hän on amatöörien ja ammattilaisten maailmanmestari, voittanut kahdesti EM hopeaa, pohjoismaidenmestari ja nelinkertainen suomenmestari. Nyrkkeilyssä hän on voittanut kaksi amatöörien suomenmestaruutta. Viime vuodet hän on otellut ammattilaisena.

Lotta on oman ottelu-uran ohella ohjannut kamppailulajiharjoituksia erilaisille ryhmille ja nyt hän on valmis jakamaan pitkän ottelu-uran tuomaa kokemusta oman seuran jäsenille.

JANI SEPPÄLÄ

Jani on aloittanut thainyrkkeilyn 90-luvun alussa. Vuosien varrella hän on valmentanut useita arvokisamitalisteja. Hän on toiminut myös Lotan valmentajana vuodesta 2016, jonka aikana Lotta on voittanut EM hopeaa ja useita suomenmestaruuksia. 

Janin valmennuksessa pohjatyö luodaan huolella, sillä sen päälle kaikki rakentuu. Jani on vuosien saatossa perehtynyt thainyrkkeilyn lajitekniikoihin syvästi ja häneltä löytyy uusia vinkkejä kokeneillekin harrastajille ja kilpailijoille.

KAJ HEIKKILÄ (KÖPÄ)

Köpällä on taustaa useammista kamppailulajeista jo ennen thainyrkkeilyä. Thainyrkkeilyn parissakin hän on toiminut jo useamman vuosikymmenen. Köpä on vuosien saatossa ohjannut niin lukuisia peruskursseja, harrastusryhmiä kuin ollut mukana maajoukkueurheilijoiden valmennuksessakin. Lotan ja Helin thainyrkkeilymatka on alkanut aikoinaan myös Köpän peruskurssilta.

Köpän opissa vahvan lajin perusosaamisen lisäksi oppii monipuolisesti erilaisia tekniikoita. Häneltä löytyy lähes tilanteeseen kuin tilanteeseen jokin spesiaalitekniikka.

TEEMU LAUNIS-SALAPURO

Teemu on aloittanut kamppailulajit 90-luvun alussa Hokutoryu jujutsun parissa. Jonkin verran kokemusta löytyy myös nyrkkeilystä. Hän vaihtoi lajin Brasilialaiseen jujutsuun ja käynnisti Tampereen Jujutsukoulun BJJ-toiminnan. Teemu on myös Pirkanmaan ensimmäinen BJJ:n mustavyö. Hän kilpaili aktiivisesti erityisesti lukkopainin puolella ja on voittanut mm. ADCC euroopanmestaruuden.

Tarkoitus on käynnistää BJJ ja lukkopaini lähitulevaisuudessa Höökin nimissä, jonka valmennuksen Teemu ottaa päävastuulleen. Siihen saakka hän toimii thainyrkkeilyn apuvalmentajana.